sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Raikas Hedelmächarlotte, viljaton





Tällainen kakku oli ollut pidempään mielessä tehdä. Tietenkään siitä ei tullut ihan sellainen kuin mielessäni olin ajatellut.. mutta loppujen lopuksi olin aika tyytyväinen! Täytteen mausta tuli raikas, persikkainen ja vähän sitruunainen.

Tässä kakussa on se hyvä puoli, että tämä on myös viljaton. Silti kakusta saa vaikka kuinka näyttävän näköisen erilaisilla koristeluilla. Kermapursotuksia voisi myös tehdä esim reunoille. Ja vaihtelemalla hedelmiä ja asettelua saa vaikka millaisia kuvioita.

 


Vuoraa noin kahden litran kokoinen kulho kelmulla. Asettele hedelmänpaloja kulhon pohjalle haluamaasi muotoon. Tein niin että lisäsin välillä täytettä ja sitten taas rivin hedelmäsiivuja/paloja, näin hedelmänpalat pysyivät hyvin paikoillaan. Itse käytin ananasta, persikkaa, kiiviä ja viinirypäleitä.




Täyte:
2 dl vispikermaa
2 dl maitorahkaa
2 dl mascarponejuustoa
1/2 dl sitruunamehua
5 liivatelehteä
1/2 - 3/4 dl sokeria
3 dl soseutettua persikkaa.

Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen maitorahka ja mascarponejuusto. Lisää seokseen sokeri ja persikkasose. Laita sitruunamehu kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi, sulata siihen lionneet liivatelehdet. Kaada sitruuna-liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää sokeria tarvittaessa.

Kaada täyte hedelmillä vuorattuun astiaan. Anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia tai seuraavaan päivään. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja koristele. Välttämättä ei koristeluja vaadi, tulee kaunis muutenkin!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti