maanantai 18. tammikuuta 2016

Pieniä juttuja...





Tähän keräilin muutaman jutun mitä olen lähiaikoina tehnyt. Hiirten korvat tuli porkkanasta, silmät ja nenä mustapippurista. Kiinnitin silmät ja nenän majoneesilla. Korvat sai nätisti paikalleen kun teki pienen viillon kanamunaan ja siihen laittoi porkkasiivun. Jos haluaa kokonaan syötäviä hiiriä, silmät voisi tehdä jostain muusta, vaikkapa mustia oliiveja käyttäen. Täällä 5 v söi vahingossa pippurin ja kylläpä hän säikähti! Toinen lapsi taas söi pippurit hyvillä mielin eikä ollut millänsäkkään vaikka tulista oli! :D Hännät olisin halunnut tehdä ruohosipulista, mutta sitäpä ei tietenkään ollut joten leikkasin kurkun kuoresta ohuet viirut hänniksi. 
 




Miniluumutomaateista syntyi sydämiä! Nämä syntyy niin että leikkaa tomaatin sivusta vähän pois ja yhdistää cocktailtikulla kaksi tomaattia. Pientä ja yksinkertaista!








Ja sitten oli kokeiltava vielä tehdä kananmunista sydämenmuotoisia.. Keitin munia n 8 minuuttia ja kuorin mahdollisimman lämpimänä. Pesin maitopurkin ja leikkasin sen auki niin että sain painettua kananmunan purkin kulmaa vasten. Samalla painoin puutikulla kananmunan päältä niin kauan että kananmunaan jäi kunnon painauma. Näin niistä tuli sydämenmuotoisia. 

Nämä ideat eivät ole minun keksimiä, olen nähnyt samankaltaisista kuvia ja halunnut kokeilla toteuttaa näitä, omalla tavallani. Tällaiset pienetkin asiat tuovat iloa arkeen ja ruokaan!



 

2 kommenttia:

  1. Todella näppärä ja taitava olet värkkäämään kaikenlaista!! Hienoja luomuksia koko blogi täynnä! :) -umpi

    VastaaPoista