tiistai 29. tammikuuta 2019

Jääkoristeiden lumoissa






Nyt on pakkaset paukkuneet! Oon innoissani kokeillut kaikenlaista jääjuttua, tässä osa niistä. Osasta tuli minun mielestä niin kauniita, että niitä voisi vaan tuijotella! Osa koristeista on ilahduttanut ulkona jo monta viikkoa! Vain mielikuvitus on rajana, millasiin astioihin yms jääkoristeita tekee!

Puolipallon olen tehnyt jäädyttämällä veden pyöreäpohjaisessa metallikulhossa. Osaan olen keittänyt veden, ajatellen että jäästä tulisi tuolloin kirkkaampaa. En kuitenkaan ole yhtään varma onko veden keittämisestä hyötyä, osasta tuli kirkkaampaa kuin toisista. Arvelen, että enemmän on merkitystä millainen sää on, mm onko paljon pakkasta vai vähemmän.






Halusin puolipallosta pallon.. sehän oli tietenkin pakko toteuttaa. Jäädytin siis puolikkaita, ja yhdistin ne; sain siis isohkoja palloja! Jään epätasaisuus pinnalla josta pallot yhdistetään, oli vähän haaste. Keksin käyttää ns kaasutöhötintä millä puhaltamalla sulatin jään tasaiseksi. 

Pienemmät värilliset pallot, sekä yksi kirkas, on tehty jäädyttämällä vesi ilmapallojen sisällä

Näin tein: 

1. Halusin värillisiä palloja. Laitoin pienen vesimäärän kanssa elintarvikeväriä mukiin ja imaisin nesteen ruiskuun. Ruiskutin nesteen varovasti ilmapallon sisään.
2. Venytin pallon suun hanansuuhun ja aloin valuttamaan lämpöistä vettä palloon.
3. Pallon kasvaessa laitoin palloon kulhoon, toisella kädellä pidin pallonsuusta/hanansuusta kiinni. Vesi tekee pallon raskaaksi ja se voi revetä, kulho keventää pallon painoa.
4. Kun pallossa on mielestäni sopivasti vettä, solmin pallo kiinni. Kannattaa huolehtia että pallon sisään jää mahdollisimman vähän ilmaa.
5. Laitoin pallon kulhoon, asetin solmimispään pohjaa vasten niin sain pyöreämmän pallon. Vein ulos jäätymään. 
6. Kun pallot olivat jäätyneet, toin ne hetkeksi sisälle, ilmapallo irtoaa näin nätisti. Suihkuttamalla lämpöistä vettä pallon pinnalle, siitä saa kiiltävämmän.





Sydänkoristeet ovat tosiaankin monta viikkoa roikkuneet saunalla, ne ilahduttaa siinä joka ilta! Jäädytin veden silikonimuoteissa. Naulaa kuumentamalla tein rei'iät joista laitoin narun.