torstai 26. marraskuuta 2015

Piparkakku-suklaa Charlotte russe

 
"Hhmm.. tämä on ihan tuttu maku! Maistuu ihan joululta!"







Joskus vuosia vuosia sitten olen tehnyt vastaavaan tyyliin kakkua ja nyt tuli tämä mieleen! Tämä on oiva herkku ja helposti saa esim gluteenittomankin. Liekkö tämä vanhanaikainen leivonnainen.. vai vain unohdettu.

Makuina tuli heti mieleen piparkakku ja suklaa, joten niitä lähdin kokeilemaan. Liivatteen määrä oli aluksi arvoitus, mutta ajattelin että tummasuklaa jähmettää täytettä niin hyvin, ettei enempää liivatetta tarvita. Tästä tuli aika tuhdin makuinen kakku, ei isoa palaa tarvitse ottaa.


Torttupohja:
3 kpl kananmunia 
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
0,5 dl tummaa kaakaota
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää muna-sokerivaahtoon siiviöiden ja varovasti käännellen. Levitä uunipellille ja paista 200 asteessa n 8 minuuttia. 

Kääretortuntäyte:
2 dl vispikermaa
2 dl maitorahkaa
12 kpl ohuita piparkakkuja murusteltuna

Kääretortun voi tehdä vaikka edellisenä päivänä valmiiksi. 

Vuoraa n 2 litran kokoinen astia muovikelmulla. Asettele kääretorttuviipaleet astian reunoille ja pohjalle. Valmista täyte.

Täyte: 
200 g tummaa suklaata
2 kpl liivatelehtiä
3 rkl kahvia  
1 prk (250 g) vaahtoutuva vaniljakastike
1 prk (200 g) Ranskankermaa
0.5 tl piparkakkumaustetta 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa, muista sekoittaa välillä!

Sekoita suklaasula ja ranskankerma keskenään. 

Vaahdota vaniljakastike. Lisää ranskankerma-suklaa seos vaniljavaahtoon. Lisää lopuksi piparkakkumauste. 

Kuumenna kahvi kiehuvaksi ja sulata siihen liivatelehdet. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita hyvin. Kaada täyte astiaan kääretorttupalojen päälleAnna valmistua jääkaapissa vähintään 3 tuntia ja kumoa tarjoiluvadille. Poista muovikelmu varovasti kakun päältä. 

 

  











perjantai 20. marraskuuta 2015

Kuumat koirat



Tänään on ollut oikea koiranilma ja sen takia tehtiin kuumia koiria! 

Tein ihan tavallisen sämpylätaikinan. Yleensä kyllä käytän kaurahiutaleita yms, mutta tästä taikinasta tuli ihan vehnä/hiivaleipävehnäjauhotaikina. Tein laakean pyöreitä sämpylöitä pellille ja leikkasin korvat, kuten alemmassa kuvassa näkyykin. Rusinasilmät painelin kohonneeseen sämpylään ja voitelin silmien seudun vielä kananmunalla, että silmät pysyis paremmin paikoillaan.

Kokeilin leikkaamista kohonneeseen sämpylään ja kohottamattomaan. En kyllä osaa sanoa kummista tuli parempia.. molemmilla tavoilla kun tuli tosi rumiakin yksilöitä!





Lasten mielestä nämä oli tietenkin hienoja ja kivoja! Luulempa, että tulee tehtyä toistekkin. Koirat täytettiin mm ketsupilla, sinapilla, majoneesilla, kurkulla, salaatilla ja vähän mistä kukin tykkäsi. Ja tietenkin nakki on se tärkein juttu!










keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Etanaleivokset, kääretorttuleivos



Olin luvannut tarjota lapsille salaperäisiä Etanaleivoksia syntymäpäiväni kunniaksi! Tuollaisia niistä sitten tuli, ja kovasti tykkäsivät ja ihastelivat! 





Nämähän voi tehdä millaisesta kääretortusta haluaa, mutta kerron millaisia makuja minä käytin. Halusin tumman pohjan, jotta täyte näkyy paremmin ja leivos näyttää vielä enemmän etanalta.

Pohja:
3 kpl kananmunia 
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
0,5 dl tummaa kaakaota
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää muna-sokerivaahtoon siiviöiden ja varovasti käännellen. Levitä uunipellille ja paista 200 asteessa n 8 minuuttia. 

Täyte:
100 g mascarpone-juustoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
sokeria
vaniljasokeria
3 tippaa minttuöljyä/minttuaromia

valkosuklaata 

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen tuorejuusto ja mascarponejuusto. Mausta sokerilla, vaniljalla ja minttuöljyllä. 

Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle, jätä yksi reuna ilman täytettä. Raasta täytteen päälle reilusti valkosuklaata. Rullaa kuten kääretorttu rullataan, mutta älä rullaa loppuun saakka. Leikkaa torttu paloiksi. 

Lidlistä saa noita pieniä "suukkoja" joita käytin etanoiden päinä. Niihin tein valko- tai tummasuklaalla suut ja silmät. Cocktailtikut leikkasin sopivan mittaisiksi ja pyörittelin marsipaanista pallerot tikkujen päihin. Tikun terävän pään sai hyvin upotettua suukkon ilman että suukko olisi haljennut. 

Koristele etanat haluamallasi tavalla.




















maanantai 16. marraskuuta 2015

Nalleleivät





Tänään on vähän kurja ja sateinen maanantai... aamu alkoi neuvolakäynnillä pienimmän kanssa. Hän kyllä näytti luonteensa sillä reissulla, topakkuutta riitti! Varmasti tuli neuvolantätillekkin selväksi että tämä tyttö pärjää, jos ei muulla niin äänellään! 

Lasten iloksi tälläisiä nallukoita tänään! Viisivuotias mietti raaskiiko nallea edes syödä.. maistui kuulemma ihan hirrrrvittävän hyvälle! 









Näihin paahdoin ensin leivät. Annoin jäähtyä, ja levitin hasselpähkinälevitteen. Banaanista kuono ja korvat, mustikoista silmät ja nenä. 

Jälleen kerran voi todeta, että pienellä vaivalla saa hauskan näköistä! :)



torstai 5. marraskuuta 2015

Salami- ja kinkkuruusut





Omenaruusujen innoittamana aloin miettimään suolaisia juttuja, samalla systeemillä tehtynä. Kinkku ja salami on mukavan taipuisia tähän tarkoitukseen. Nämä onkin mielestäni helpompia ja mukavampia tehdä kuin ne omenaruusut. Ja makuakin näissä on enemmän! Ja oikeasti on tosi helppoja tehdä, vaikka äkkiseltään voi näyttää vaativalta. 

Helposti saa nättiä tarjottavaa! 




Tarvitset:


Voitaikinalevyjä
Salamia ja/tai kinkkuleikkelettä (ei ihan ihan ohuita)
Juustoraastetta
Tomaattisosetta

Tee näin:

Leikkaa sulanut taikinalevy neljään osaan. Kauli osa pystysuunnassa isommaksi, sipaise levylle tomaattisosetta, ripottele juustoraastetta ja asettele salami/kinkku limittäin toiselle reunalle. Taita taikinan toinen sivu salamin/kinkun päälle. Rullaa ruusuksi ja asettele muffinssivuokaan.  







Paista ruusuja 225 asteessa noin 15 minuuttia. Voit suojata ruusut leivinpaperilla, niin lehdet ei pala tai tummu liikaa.



















tiistai 3. marraskuuta 2015

Kiltit pöllöt



Päivä alkoi niin että kiidettiin viemään kerholainen kerhoon. Yllätys yllätys kerhoa ei ollutkaan, ja syy oli aika erikoinen! Kerhotilassa oli juuri äskettäin vilistänyt hiiri tai rotta! Hyi! Ohjaaja oli siis tehnyt päätöksen, että kerho perutaan ja hiiri tai rotta yritetään saada nalkkiin. 

Kerholainen oli tietenkin aluksi tosi pettynyt peruuntuneeseen kerhoon. Tultiin kotiin, hän piti heti tauon ja söi kerhoeväät. Ja oli tyytyväinen.

Tästä päivästä tuli sitten aika pöllöpäivä.. hyvällä tavalla siis! Aamusta ajeltiin kauppaan valitsemaan pöllönsilmiä ja nokkia. Aika mukavasti löydettiin sopivat. Aiemmin olen tehnyt mokkapalapöllöjä, mutta nyt kokeiltiin muffinsseja. Ja silmät ollaan ennen tehty Dominoista, nyt ei niitä haluttu! 







Muffinssien ohje Kinuskikissa leipoo -kirjasta.

Tämä on hyvä perusohje,  jota voi itse vähän muokata tarpeen mukaan. 

150 g voita
1,5 dl sokeria

2 munaa

3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaota  
2 tl leivinjauhetta

1,5 dl kermaa tai maitoa

suklaata

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää yksitelleen munat hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vuorotellen taikinaan kerman/maidon kanssa. 

Laita lusikallinen taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle suklaapala ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa n 15 minuuttia.

Asettele jäähtyneen muffinssin päälle mieleiset silmät ja nokat. Itse käytin sulaa suklaata kiinnittämiseen. Erilaisilla silmillä saa vaikka minkä näköisiä pöllöjä!!