perjantai 22. tammikuuta 2016

Juustokakkuperhonen, hyydykekakku, perhonen juustokakusta, perhoskakku





Muutaman tällaisen perhoskakun olen lähiaikoina tehnyt. Kummallista että en ole missään milloinkaan nähnyt juusto/hyydykekakusta tehtyä perhosta! Nyt tuli mieleen tämä idea ja oli tottakai kokeiltava.  Ja ihastuin! Saa tehtyä vaikka minkä värisiä perhosia! 

Itse en ole koskaan oikein innostunut marsipaani yms massoista tehtyihin kakunpäällisiin. Onhan ne kauniita nekin, mutta tällaisessa kakussa aidot värit pääsevät hienosti oikeuksiinsa.

Nämähän tehdään niin, että ensin tehdään juusto/hyydykekakku. Annetaan hyytyä seuraavaan päivään. Halkaistaan kakku kokonaan puoliksi, ja käännetään puolikkaat toisinpäin. Veitsellä leikkaamalla muotoilin siivet haluamaani muotoon. Lopuksi koristellaan.






Keltaisessa perhosessa täytteen makuna on lime. Päällisen tein persikasta, juurikin värin vuoksi. Mautkin olivat ihan kohdallaan ja raikkaita.






Punaisen perhosen makuna on vadelma. Päälliseen keitin vadelmia ja siivilöin siemenet pois. Lisäksi laitoin kaupan vadelma-mustikkamehua. Tuli punainen väri esillä juuri niin kuin halusinkin.




Tuntosarvet tein sulatetusta suklaasta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti