keskiviikko 30. syyskuuta 2015

"Hittisuklaapiirakka"




 




Tästä herkusta näin juttua, ja oli ihan pakko saada kokeilla! :D Ei vois enää olla yksinkertaisempaa leivonnaista ja sai tuon ihan nätin näköiseksikkin!

Tähän siis tarvitsee vain suklaalevyn, voitaikinaa ja kananmunan. Kaikki epäterveellinen siis samassa paketissa! :D 


2,5 levyä voitaikinaa
suklaalevy
kananmuna voiteluun

1. Kaulitse voitaikinat yhtenäiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levyn tulee olla reunoiltaan noin viisi senttiä suklaalevyä isompi.
2. Laita suklaalevy taikinan keskelle ja tee taikinan reunoihin noin sentin välein viillot. Voit tehdä ne terävällä veitsellä tai saksilla.
3. Asettele sentin levyiset taikinasuikaleet suklaalevyn päälle vuorotellen kummaltakin puolelta. Suklaalevyn tulee peittyä kokonaan.
4. Voitele vielä piirakka kananmunalla ennen kuin laitat sen uuniin. Paista 200-225 asteessa noin 15 minuuttia.


Tässä vielä osoite mistä löytyy video tekemisestä: http://www.iltalehti.fi/pippuri/2015092220397164_ah.shtml

Paistoin kyllä pidempään kuin 15 minuuttia, ja tuntuu että se oli tarpeen. Taikina voi olla voitaikinan sijaan esim lehtitaikinaa. 







Tästä tuli kommentteja että taivaallisen hyvää, herkkua, älyttömän hyvää...! 

 










maanantai 28. syyskuuta 2015

Suolainen piirakka, vhh, viljaton



Kinkku-purjopiirakka



Perheestä löytyy muutama henkilö, jotka noudattavat vähähiilihydraattista ruokavaliota. Yksi on herkkä viljoille, vehnälle erityisesti. Tämä suolainen piirakka syntyi erityisesti heitä ajatellen, mutta maistuu hyvin myös muille. Piirakka on hyvää tuoreena, mutta mielestäni vielä parempaa kunnolla jäähtyneenä ja jääkaappikylmänä! Tämä on loistava vaihtoehto lounaalle, tai vaikka aamupalalle.

Vaikka pohja on pelkkää kananmunaa, väittäisin ettei maistu munalle koska valkuaiset on vaahdotettu.



Jauheliha-paprikapiirakka


Pohja:
3 kananmunaa 
ripaus suolaa

Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää ripaus suolaa. Lisää keltuaiset valkuaisvaahtoon ja sekoita varovasti. Levitä munavaahto piirasvuokaan ja esipaista 200 asteessa 10 - 12 minuuttia.

Laitan tähän erilaisia täytevaihtoehtoja.

Täyte 1
jauhelihaa
paprikaa
juustoraastetta (esim. Edan, Emmental, myös Aurajuustoa voi ripotella)

Täyte 2
palvikinkkurouhetta
purjoa
juustoraastetta (esim Edam, Emmental)

Täyte 3
tonnikala
pepperoni
paprika
juustoraastetta

Ripottele esipaistetun pohjan päälle juustoraastetta. Seuraavaksi laita täytteen muut ainekset ja ripottele vielä juustoa täytteenkin päälle. 

Lopuksi päälle seos näistä:
2 dl kermaa
1 dl vettä
2 kpl kananmunia
ripaus suolaa


Paista piirakkaa vielä 225 asteessa n 20 min tai kunnes piirakan pinta näyttää hyvältä.








Ps. Tuo munapohja on tosi hyvä myös pizzassa. Viidellä munalla tulee sopiva uunipellille







lauantai 26. syyskuuta 2015

Omenaruusut


 


Näistä Omenaruusuista näin kuvan yhdessä ryhmässä ja innostuin heti asiasta. Paljon sain vinkkejä mm Pullahiiren ja Kinuskikissan blogeista ja niistä kannattaa katsoakkin jos kiinnostaa näitä kokeilla. :)

Omenat leikkasin ensin veitsellä, mutta mielestäni en saanut tarpeeksi ohkaisia. Tein uudet viipaleet juustohöylällä ja niin suosittelisin kyllä tekemään.

Taikina on voitaikinaa. Siihenkin voin antaa vinkin että kannattaa aika ohueksi kaulita! Sellaisenkin vinkin sain, että filo-taikinasta tulee hyviä ja rapsakoita. Nyt en malta odottaa että pääsen kokeilee siitä taikinasta! ;)


















Tuollaiselta näytti uuniin mennessä. :)







torstai 24. syyskuuta 2015

Pikkuapulaista ja perunarieskoja

Pienimmän perheenjäsenen työpäivä alkoi tänään jo klo 6.30. Hän on kyllä niin ahkera tekemään ja touhuamaan! Toisaalta hän on työnantaja... ;) ihana sellainen! Juhlava hetki on myös kun hän on päiväunilla.. niin rauhallista!






Hän on oiva siivousapulainen! Ei vaan yleensä ymmärrä että sitä mitä äiti laittaa kuntoon, ei saa purkaa! Pinkit saappaat vetää jalkaansa ja lukee heppalehteä siinä hommien ohessa. ;) Hän on yksi suurimmista auringoista tässä talossa, satoi tai paistoi. <3









¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


Perunamuusia tulee nykyään ihan tarkoituksella tehtyä enemmän kuin olisi tarve just sillä hetkellä. Perunarieska on mieleinen juttu esim iltapalalla.  Nytkin tuli oikein pehmeitä rieskoja! Kannattaa kyllä samalla vaivalla tehdä sitä muusia enemmän!







Nyt muusia oli n 8 dl. Lisäsin muusiin kaksi kananmunaa ja sopivasti ohja- ja vehnäjauhoja. Lusikalla nostelin pellille, ja jauhotetuin käsin taputtelin ja pistelin haarukalla. Paistoaika reilut 10 min, 250 asteessa.


















keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Vaahteranlehtiä ja raikasta puolukkasorbettia


Ei sentäs samalle lautaselle laiteta vaahteranlehtiä ja sorbettia! :) 


Nenä taivasta kohti ja silmät ummessa lapsi haistelee ja puhelee: "Mikä täällä tuoksuu?? Ai niin se on syksy! Hhhmmm tämä on niiiin ihana tuoksu!








Se on ihanaa jos lapsetkin huomaa syksyn kauneuden! Haravan varressa tänään viihtyi, iso kasa lehtiä ja sukellus siihen! :) "Mä niin paljon tykkään tästä haravoinnista!" 5 v













Puolukkasorbetti on todella raikasta ja kevyttä! Ja helppo tehdä. Yhden tuttavan kanssa oli tässä taannoin puhetta tämän tapaisesta ja ajattelin ihan mutu-tuntumalla kokeilla. Raaka-aineet on kyllä hyvin yksinkertaiset. Hyvää tuli! :)

2 munan valkuaista
2.5 dl jäisiä puolukoita
1/4 dl sokeria
1/4 dl kuumaa vettä

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri kuumaan veteen ja kaada jäisten puolukoiden päälle. Soseuta puolukat sauvasekoittimella ja lisää varovasti sekoittaen valkuaisvaahtoon. Pakasta vähintään tunti. 

 












tiistai 22. syyskuuta 2015

Tortillapizzaa


Tänään meillä oli pizzapäivä! Nämä tortillapohjiin tehdyt pizzat on helppoja ja nopeita tehdä, ja mikä parasta, jokainen voi tehdä sellaisen kuin itse haluaa. :) Eikä tarvitse jauhotaikinoita alkaa tekemään ja kohottelee. Näitä kannattaa kyllä kokeilla, jos ei vielä ole kokeillut!

Tomaattikastikkeeksi laitettiin paseerattua tomaattia ja tomaattipyreetä. Niitä keittelin kattilassa tovin ja ripautin vähän sokeria, suolaa ja pizzamaustetta. Tämä on kyllä pizzassa tosi paljon parempaa kuin ketsuppi!

Paistaminenkin on nopeaa, 250 asteessa alle 10 minuuttia. :)







Tässä on täytteenä jauhelihaa, vähän tonnikalaa, paprikaa, aurajuustoa ja ananasta.










Nirsopizzaa



Yksi lapsista ei pizzaansa halua juuri mitään täytteitä. Yllä oleva herkku onkin saanut meillä nimen "NirsoPizza". Nirsopizzaan tulee täytteeksi ainoastaan aurajuustoa ja juustoa.. ja se tuntuu kelpaavan hyvin! Hauskaa miten tuokin nimi on jäänyt käyttöön! :D





maanantai 21. syyskuuta 2015

Vaahtokarkkeja ja suklaata

Menneenä viikonloppuna oli suuri huoli lapsesta, ja siitä että mikä häntä vaivaa. Aamupäivä istuttiin päivystyksessä ja nyt ootellaan näkyykö verikoetuloksissa mitään poikkeavaa. Toivottavasti ei näy, ja toivottavasti lapsen oireet häviäisivät. 

Tuon lauseen, "ole onnellinen tänään", näen joka päivä keittiössäni. Erityisesti silloin sitä havahtuu ajattelemaan enemmän, jos on huolta elämässä. Pitäisi osata löytää ne onnenmuruset jokaiseen päivään!  :)








Näihin tarvitset vain vaahtokarkkeja, suklaata ja koristeita! Saa helposti eri ilmeen tuunattua tavisvaahtokarkeille. ;) 


Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä, sekoittele välillä. Upota vaahtokarkin pää suklaasulaan ja halutessasi sen jälkeen strösselissä. 
Nosta leivinpaperin päälle jähmettymään, nopsempaa jähmettyy tietenkin jääkaapissa. 







"Nämä on taivaallisen hyviä ja ihan parhaita!" Kommenttia lasten suusta ;)













lauantai 19. syyskuuta 2015

Kylätapahtumaa ja vesimelonioivallusta

Aamusta lähtien oli säpinää talossa! Yksi tyyppi ilmoitti että tänään on maailman paras päivä, ja älkää te muut vain pilatko sitä! Kyseessä oli siis kylätapahtuma, mukavaa torimeininkiä. Kotiin palattuamme 5 v haaveili silmät ummessa: Kumpa meillä olisi hattarakone! 














Tämä on joka vuosi yhtä mielenkiintoinen.. :D Tällä tehdään päreitä vanhalla tavalla ja meteli on aikamoinen. Kumpa olisin hoksannut ottaa sieltä varapäreitä...  









Miniponi oli suloinen! Kukaan ei kuitenkaan halunnut mennä kyytiin, kummallista! Vuohi herkutteli onnellisena pienimmältä tipahtaneen munkinpuolikkaan ja tyttö oli kyllä ihmeissään. 




Sitten siitä melonista! :D Olin aina leikannut melonin lohkoiksi joita oli vaikea syödä kuorta myöten. Nyt on täälläkin oivallettu että meloni kannattaa leikata eri tavalla! 

 

Ensin puoliksi, leikkuupinta leikkuulautaa vasten ja sitten leikataan pystypäin. Näin saa helpostisyötäviä melonitikkuja joissa on kuorta vain vähän. Pientenkin on helppo syödä niitä! Kai tämäkin olisi pitänyt hoksata jo aikoja sitten ;)










perjantai 18. syyskuuta 2015

Mud cake, se maailman paras



Tämä suussasulava suklainen herkku on jo vuosia ollut hyvin toivottu lähes joka syntymäpäiville ja muihinkin juhlahetkiin. Tähän ei tunnu kukaan kyllästyvän ja niin kuin tytär tuumasi: tähän jää koukkuun! 

Mielestäni tässä on todella tärkeässä roolissa paistoaika, sen on oltava just eikä melkein! Tämä kannattaa ehdottomasti tehdä edellisenä päivänä ja säilyttää jääkaapissa niin täydellistä tulee!

4 kpl kananmunia
2 dl sokeria

200 g leivontasuklaata
200 g voita

2.5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi esim kattilassa ja lisää paloiteltu suklaa sinne sulamaan. Yhdistä kuivat aineet. Sekoita voi-suklaaseos muna-sokerivaahtoon ja lopuksi kuivat aineet.

Kaada taikina jauhotettuun irtopohjavuokaan. Leivinpaperi kannattaa laittaa vuoanpohjalle ja sen jälkeen jauhottaa.

Paista 200 asteessa, 12 minuuttia. Kakku jää hyvin hyllyväksi keskeltä, jäähdytyksen jälkeen säilytä jääkaapissa. Parhaimmillaan tämä kakku on seuraavana päivänä! 

Resepti bongattu alunperin Fazerin sivuilta. Paistoaika kymmeniä kertoja testattu että tuo 12 minuuttia on hyvä! 

tiistai 15. syyskuuta 2015

Puolukkavispipuuro vaniljavaahdolla





Vispipuuro ei yleensä ole meillä oikein maistunut, mutta näin menee ihan herkkuna!


Kuohkea vispipuuro:
1 l puolukkamehua tai jotain muuta marjamehua
1 1/4 dl mannasuurimoita
sokeria oman maun mukaan

Kiehauta mehu ja lisää mannasuurimot vispaten. Kypsennä 5-10 min välillä sekoittaen. Jäähdytä puuro ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää sokeria. Vaahdota vaahtoutuva vaniljakastike ja lisää tarjoiluastiaan vuorotellen vispipuuroa ja vaniljavaahtoa.  

Tämä on kauniin näköistä myös jos laittaa tarjolle isoon lasikulhoon.