torstai 10. maaliskuuta 2016

Marenkitikkarit




No nyt tuli taas sellainen päivä että piti tehdä muuta, mutta nämä vei mukanaan.. noh, päivähän on vasta aluillaan niin ehtii muutakin vielä puuhata. Muu tarkoittaa tällä kertaa siivousta.. ja siitähän on helppo luistaa! 

Näitä marenkitikkareita näin eka kerran täällä: Sisustustikkaat


Nyt iski into kokeilla ja vähän laittaa koreaksi tikkareita. Olipa kivaa puuhaa! Tunnustettakaan että tein marengin kaksi kertaa, eka kerralla sokeri jäi kiteiseksi. Toisella kerralla otin sen suhteen varman päälle ja tein tomusokerilla, onnistuin näin paremmin. Tikkuina käytin grillitikkuja jotka leikkelin kolmeen osaan. 



Marenki:
2 valkuaista
1,5 dl tomusokeria
muutama tippa sitruunamehua
(elintarvikeväriä)

Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, ennen vaahdotusta lisää muutama tippa sitruunaa. Lisää tomusokeri vähitellen ja koko ajan vatkaten. Marenkimassa on valmista, kun se on kiiltävää ja kuohkeaa. Ota massasta osa erilleen jos haluat värjätä osan marengista. 

Laita massa pursotinpussiin. Minulla tuli n 20 kpl tikkareita, tein aika pieniä. Pursota ensin pellille pieniä pallukoita joiden päälle asettelet tikut ja pursota sitten varsinainen tikkari tikun päähän. Näin tikut pysyvät hyvin paikoillaan. Laita marengit uuniin. Itse kuivattelin niitä n 1,5 tuntia vajaassa sadassa asteessa ja välillä kurkkasin miltä vaikuttaa. Yöksi jätin uuniin ja uuninluukun raolleen. 

Minulla oli uunissa kaksi peltiä kerrallaan, välillä vaan vaihtelin niiden paikkaa. Enkä siis paistanut kiertoilmalla.

Hyviä tuli! Lopuksi sulattelin maito-, ja valkosuklaata ja dippailin tikkareita suklaissa ja ripottelin nonparelleja














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti