torstai 4. helmikuuta 2016

Kuningatarkakku



Makutoiveina oli raikkaus ja marjat. Niillä toiveilla syntyi tämä Kuningatarkakku. Täytteen väri oli niin kaunis että jätin ns kiilteen tekemättä kokonaan. Päällisen kruunasi suklaa, mustikat ja vadelmat. 

Pohjan kanssa kävi niin että hoksasin viime tipassa ettei ollutkaan tavanomaisia keksejä joista yleensä pohjan teen. No eipä hätää, tein pohjan myslistä, vaniljasokerista, fariinisokerista ja voista. Rusinat otin pois myslistä. Hyvä tuli ja jonkun mielestä parempi kuin ns normaalipohja! Tämä ei ollu mikään kovin makea pohja, ja sopi hyvin tähän kakkuun.





Pohja:
200 g mysliä
100 g sulaa voita
1 tl vaniljasokeria
1 rkl fariinisokeria

Sekoita ainekset ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka täytteen tekoajaksi jääkaappiin jotta pohja jähmettyy. 

Täyte:
1 prk Flora Visp
1 rasia Vaniljatuorejuustoa
2 dl mascarponejuustoa
5 liivatelehteä 
2 rkl marjamehua tai vettä
0.5 dl sokeria (halutessasi laita enemmän) 
2 tl vaniljasokeria
3 dl mustikoita
2.5 dl vadelmia 

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa Flora Visp vaahdoksi. Sekoita keskenään tuorejuusto ja mascarpone. Lisää ne Flora Visp-vaahtoon ja lisää sokeri. 

Survo marjat ja lisää täytteeseen. Kuumenna 2 rkl mehua/vettä ja sulata liivatteet siihen. Kaada neste ohuena nauhana täytteeseen hyvin sekoittaen. Tässä vaiheessa muista tarkistaa maku ja lisää halutessasi sokeria!  

Kaada täyte myslipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluiten seuraavaan päivään. Koristele kakku vadelmilla, mustikoilla ja suklaalla.  

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti