sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Piparkakkusauna



En ollut koskaan ennen tehnyt piparkakusta minkaanlaista rakennusta. Mies yhtenä päivänä ehdotti että yritetäänkö tehdä meidän saunasta piparkakkuversio. Olin ihan heti mukana hommassa! Tuosta saunasta on meidän perheelle tullut todella tärkeä paikka ja se lämpiää aikalailla joka ilta jos kotona ollaan. Puulla lämpiävä ja vesikin tottakai lämmitetään kiukaan yhteydessä olevassa säiliössä. 

Mies teki kaavat ja suunnitteli rakennuksen. Sauna on mutterin muotoinen, niin suunnitelman piti olla tarkka jotta muoto on oikea. Hyvin saatiin yhteistyöllä homma hoidettua ja ollaan tyytyväisiä lopputulokseen.

Minä vastasin koristelusta ja tottahan toki siihen piti sydämiä yms laittaa. 


Yläpuolella ovassa kuvassa on saunat kuvattunu samasta suunnasta, piparkakkuversio ja oikea sauna.







tiistai 13. joulukuuta 2016

Monenlaisia piparkakkuja



Tähän kokosin kuvia erilaisista piparkakuista joita olen viimeaikoina tehnyt. Koristelu ja ideointi on kyllä niin mielipuuhaa! 

Koristeaineena on siis pikeeri, jonka olen värjännyt jauheväreillä. Piikeeri vain esim minicrip-pussiin, pieni reikä kulmaan ja eikun pursottelemaan. 







Itsenäisyyspäivänä pulpahti mieleen että koristelen piparkakkuakat juhlakuntoon! Syntyi siis jokunen Linnanjuhla-asuinen piparkakkuakka!




Piparkakkurasioitakin kokosin ja koristelin, kivaa puuhaa!





Näistä pyöreistä osa on lasten koristelemia. Hekin innostuivat koristelusta! 
 


Nallepipareita tein viime vuonnakin. Nyt keksin kokeilla ranskanpastilleja nallen syliin ja hyvin onnistuivat. Ensin arvelin että menevät uunissa halki mutta eivätpä menneet.