lauantai 28. lokakuuta 2017

"Pörröinen" kissakakku





Taas saatiin viettää syntymäpäiviä ja pöytää pääsi tällä kertaa koristamaan tällainen kisukakku. Juhlittiin samalla kertaa kummipojan ja oman pojan synttäreitä. Kakkua oli todella ihana tehdä ja siitä tuli aikalailla sellainen mitä olin ajatellutkin. Joskus nimittäin käy niin, että kakusta tms ei tulekkaan sellainen mitä olin ajatellut ja silloin kiukuttaa ihan kamalasti! Yleensä loppujen lopuksi hyväksyn lopputuloksen ja olenkin tyytyväinen tulokseen  kunhan ensin pääsen yli pettymyksestä ja alkujärkytyksestä. Tuo voi kuulostaa jännältä, mutta niin se vain on! Täällä kotona joillain on kokemusta siitä, miten pettynyt äiti joskus on tekeleihinsä... 

Tähän "karvaiseen" kissakakkuun tein taas kostean suklaakakkupohjan Kermaruusun reseptillä, olen niin tykästynyt siihen pohjaan! Ohje löytyy täältä.  Vaikka kyseisen kakkupohjan ainesluettelo vaikuttaa aluksi pitkältä, kakkupohja on mielestäni helppo tehdä koska siinä vain sekoitetaan ainekset. Laitan ohjeen tähänkin. Tein ohjeen 1,5 kertaisena koska tein lisäksi pienen kakkupohjan josta sain leikattua kissalle korvat. Korviin voisi käyttää myös keksejä tms.

Kostea suklaakakkupohja:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1½ dl ranskankermaa
3 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
½ tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Sulata voi ja suklaa. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Anna jäähtyä.

Täytteet:
2 rasiaa vaniljatuorejuustoa
1,5 prk Flora Vispiä
sokeria oman maun mukaan
Aprikoosihilloa 

Vaahdota Flora ja lisää siihen tuorejuustot. Lisää sokeria sopivasti. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta vedellä tai maidolla. Sivele pohja reilusti aprikoosihillolla ja lisää muu täyte. Laitoin molempiin väleihin samat täytteet ja täytettä oli reilusti.

Kuorrutus:
1 prk Flora Vispiä
1 prk Flora Kuohua
tomusokeria
tummaa kaakaojauhetta

Vaahdota Flora Visp ja Flora Kuohu yhtäaikaa. Mausta tomusokerilla ja kaakaojauheella. Laita vaahto pursotinpussiin ja pursota kakku kauttaaltaan ruoho/spagettityllalla. Leikkaa toisesta kakkupohjasta korvat tai aseta keksit korviksi, pursota "karvaa" myös korviin. 

Silmät, suun ja viikset tein sulatetulla suklaalla. Nenä on mustaa sokerimassaa.
 







2 kommenttia: