lauantai 6. toukokuuta 2017

Nallekakku 3D




Kolmevuotiaan synttäripöytään istahti hartaasti odotettu nallekakku! Neiti oli oikein tyytyväinen ja ihastunut nalleen. Tämä oli oikeastaan ensimäinen tällainen muotokakku jonka olen tehnyt. 

Täytteeksi laitoin appelsiinituorejuusto-kermavaahto seoksen ja vadelmatuorejuusto-vadelma-kermavaahto seoksen. Joka toisen pohjan sivelin Lime curd-tahnalla ja se toi raikkautta kakkuun. Kostutin kakun sitruuna-vesi seoksella. 


Halusin että myös päällinen maistuu hyvältä! Monen kokeilun jälkeen päädyin lopulta Flora Vispi - Fazer Sininen -seokseen ja se toimikin ihan hyvin. Kokeilin useammanlaista kreemiä, mutta ne eivät olleet makuuni eivätkä toimineen spagettityllalla.

Otin muutamia kuvia eri vaiheista kakunteosta ja käyn vielä läpi kuva kuvalta.



1. Tee tavallisen muotoisia suklaakakkupohjia kaksi kappaletta. Suklaakakkupohja on sen takia hyvä, kun se on jämäkämpi ja tiiviimpi kuin esim sokerikakkupohja. Tein pohjat tällä ohjeella: Kostea suklaakakkupohja .  Lisäksi tee kaksi pohjaa pyöreässä kulhossa tms, näin saa hyvin tehtyä pään. Pään voi muotoilla myös tavallisesta kakkupohjasta. Lisäksi tein yhden pienen pohjan teemukiin, siitä sai hyvästi korvat muotoiltua.

2. Leikkaa pohjat ja täytä mieleisillä täytteillä. Kostuta suklaapohjat hyvin. Ota talteen kakkupohjasta käyttämättä jääneet palat. Upota esim grillitikku kakun keskeltä alas saakka.

3. Muotoile veitsellä kakkua sopivan muotoiseksi.

4. Leikkaa korvat ja kiinnitä ne cocktailtikuilla sopivaan kohtaan.

5. Leikkaa kakkupohjasta tassujen muotoiset palat ja aseta ne paikoilleen. Olin tehnyt kokeilumielessä suklaakreemiä, jota sitten käytin käsien kiinnittämiseen. Päällystin myös osan kakusta kreemillä, mutta tämä ei välttämättä ole tarpeellista. Kreemin tein tällä ohjeella: Suklaakreemi

Takatassut tein muotoilemalla ne kakkupohjasta näin: laitoin lopun jääneen kakkupohjan kulhoon ja lisäsin jääneen appelsiinituoreejuustotäytteen. Sekoitin vatkaimella sopivan kiinteäksi seokseksi. Näin sain massan josta muotoilin jalat.  

6. Muotoilin mustasta sokerimassasta palat korviin, tassuihin ja kuonoon. Silmät pyörittelin myös sokerimassasta. 
Pursotuksessa käytin aluksi spagettityllaa, joka ei toiminutkaan koko ajan ja sen vuoksi vaihtelin välillä tyllaa. Pursotuksen tein tällä seoksella: vaahdota 2.5 dl Flora Vispiä ja lisää 150 g Fazerin maitosuklaata sulatettuna, varmista ettei suklaasta jää palasia vaahtoon koska muuten tylla tukkeutuu. Pidä hetki jääkaapissa ennen pursotusta, niin vaahto hieman jähmettyy. Tässä toimii hyvin myös Flora Visp ja Flora Kuohu 1:1 laitettuna. Pursotuksessa mielestäni tärkeintä on että massa on sopivan jämäkkää ja pursotustekniikka oikea. Pursotettaessa vedä pursotinpussia kakusta pois päin, samalla pursottaen. 

7. Päätinpä vielä saada tyttömäistä ilmettä nalleen, joten se sai rusetin ja helminauhan valkoisesta sokerimassasta. 





Oli aika iso työ tehdä tämä, koska vaati paljon suunnittelua kokemattomalta. Palkitsi suuresti se, että nallukka onnistui kuitenkin ihan hyvin ja sankari oli ihastunut!  Ja muutkin tykkäsivät! Maku ja kosteus olivat myös sopivat ja hyvät. 

Toisella kertaa tein tämän vaaleanpunaisen nallen!  Samalla periaatteella tein kuin ruskeankin nallen, täytteinä oli vadelmamousse ja suklaamousse. Päällystin ensin nallen osittain kreemillä, johon käytin mansikkatomusokeria. Turkkiin käytin Flora vispiä ja Flora kuohua 1:1 ja makeutin mansikkatomusokerilla sekä ripauksen laitoin jauhemaista elintarvikeväriä.





1 kommentti: