tiistai 28. helmikuuta 2017

Appelsiini-suklaakakku





Appelsiini ja suklaa ovat kyllä mitä ihanin yhdistelmä! Tämä ohje on alunperin Kotiliedestä. Kakku on mehevä ja todella hyvän makuinen. Jo tuoksukin on huumaava! Taitaa kuulua omasta mielestäni herkullisimpien kuiva/kahvikakkujen joukkoon tämä! 

Tein taikinan 1,5 kertaisena, koska käyttämäni vuoka on hieman suurempi kuin tavallinen vuoka. Ohjeen kirjoitan tähän yksinkertaisena.

200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
3 munaa 
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
150 g tummaa suklaata rouhittuna
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja 

Koristeluun voi käyttää tummaa suklaata sulatettuna, sekä valkosuklaata jonka halutessaan voi värjätä oranssiksi. 

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja hyvin sekoittaen. 

Pese appelsiini hyvin, raasta kuori ja purista mehu. Rouhi suklaa. Lisää taikinaan appelsiinin raastettu kuori ja mehu, sekä suklaarouhe.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan, sekoita. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (itse en jauhottanut, koska vuokani on sellainen että välttämättä ei tarvitse jauhottaa, käytin vain vuokasraytä). 

Paista kakkua 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä hetken ennen kumoamista. Jäähtyneen kakun päälle voit valuttaa sulatettua tummaa suklaata ja valkosuklaata. (Värjäsin valkosuklaan) 




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti