torstai 14. helmikuuta 2019

Karvatoukkakakku kuivakakusta



Halusin tehdä vaaleanpunaisen ystävänpäivätoukan ja tässä se on! Vähän tuli tuiman näköinen kyllä, mutta silti aikalailla sellainen kuin olin ajatellut! Silmien ilmeeseen vaikuttaa niin paljon se millaiset karkit silmiksi laittaa.

Keksin, että saan toukasta kiemuran tekemällä kakut kuivakakkuvuokiin. Minulla on muutama pieni kuivakakkuvuoka, leveys 16 cm, korkeus 8,5 cm. Tein siis annoksen kuivakakkutaikinaa tällä ohjeella: Helppo suklaakakku

Jaoin taikinaa kahteen pieneen vuokaan. Laitoin taikinaa alle puoleenväliin vuokaa, koska en halunnut kuin hyvin matalat kakut. Lopusta taikinasta tein yhden kokonaisen kakun pieneen vuokaan. Kun kakut olivat jäähtyneet, laitoin ne puoliksi. Puolikkaista kokosin kiemuran. Tämänhän olisi voinut vielä täyttää jollain, mutta mielestäni ei sitä kaivannut.



Kuorrutin kakun Flora Vispillä, jonka maustoin mansikkatomusokerilla. Lisäsin siihen myös vaniljakreemijauhetta, niin sain jämäkämpää pursotettavaa. Elintarvikevärillä sain vielä väriä lisää. Päällisestä tuli kyllä hyvän makuista! 

Kakku on ensin päällystetty kevyesti kuorrutuksella ja sen jälkeen pursotettu kauttaaltaan ruoho/spagettityllalla.  Silmiksi, jaloiksi ja tuntosarviksi sopivat karkit löytyivät irtokarkkilaareista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti