torstai 28. kesäkuuta 2018

Sitruunakääretorttu


Tuli tarve leipasta jotain ja jääkaapissa oli sitruunarahkapurkki. Eipä tarvinnut kauaa miettiä millaiseksi se rahkapurkki muuttuu! Tästä tuli raikas ja tein tämän gluteenittomana. Raaka-aineet ovat yksinkertaiset, Lemon curd-tahna saattaa olla sellainen jota ei aivan jokaisen kaapista löydy, mutta sitä kannattaa kyllä kokeilla! En tietenkään malttanut olla laittamatta torttua päältäkin koreaksi, ja ihanaa se on ilman päällistäkin!

Pohja:
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta 

Vaahdota munat ja sokeri, lisää siivilöiden kuivat aineet varovasti käännellen. Paista torttupohjaa 200 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidun leivinpaperin päälle.  

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk sitruunarahkaa
sopivasti sokeria
Lemon curd-tahnaa

Vaahdota vispikerma ja lisää siihen rahka. Sekoita ja lisää sokeria oman maun mukaan. Sivele torttupohja aivan ohuelti Lemon curdilla ja levitä täyte. Rullaa rullaksi ja nosta jääkaappiin. 

Päällinen:
1 prk Flora vispiä
tomusokeria
(keltaista elintarvikeväriä)

Vaahdota Flora ja mausta tomusokerilla. Ota pieni määrä vaahtoa erilleen ja värjää elintarvikevärillä keltaiseksi. Laita vaahdot samaan pursotuspussiin vierekkäin ja pursota kauttaaltaan ruusukkeita.
 





2 kommenttia:

  1. Herkullisen kääretortun olet tehnyt:)...niinkin kaikki ne leivonnaiset jotka olet tehnyt,herkkuja:)
    Löysin sinun blogisi ...paljon ennen kuin minä omani aloitin,
    lisäsin sinut "vieraslistalleni:)"
    Hyvää Kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Hyvää kesää myös sinulle! :) Kävin kurkkaa blogisi ja todella hyvältä vaikuttaa!

      Poista